Säästä vettä ilman kosketusta 05.03.2018 —

Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet haavoittuvuutemme, kun itsestäänselvyytenä pitämämme luonnonvarat muuttuvat rajallisiksi. Veden niukkuus ei välttämättä kuulu kaikista painavimpiin haasteisiin tällä puolella palloa, mutta se ei tarkoita, etteikö meidän tulisi välittää asiasta. Tiedostava kuluttaja käyttää talousvettä harkiten.

Suomalaisten vedenkulutus on pohjoismaalaisittain hyvällä mallilla: keskimäärin suomalainen kuluttaa vettä henkilöä kohden noin 140–155 litraa päivässä. Ruotsissa määrä on suunnilleen sama, kun taas esimerkiksi Norjassa vettä kulutetaan vuorokaudessa jopa 230 litraa henkilöä kohden. Yleisesti vedenkulutuksen vähentämisessä riittää työnsarkaa maasta riippumatta.

 


Keinoja vedenkulutuksen vähentämiseksi:

Huolehdi että astianpesukone on täynnä ennen kuin napsautat sen päälle. Muista, että modernit astianpesukoneet kuluttavat vähemmän vettä kuin käsin tiskaaminen. Älykkään pesukoneventtiilin avulla vettä säästyy vielä enemmän.


 

Olet saattanut kohdata kosketusvapaita hanoja julkisissa tiloissa, mutta nykyään myös tavallisissa suomalaisissa kodeissa ekologisia vesikalusteita nähdään yhä enemmän. Kosketusvapaat hanat tarjoavat oivallisen ratkaisun vedenkulutuksen hillitsemiseen, sillä ne estävät turhan puhtaan veden valumisen suoraan viemäriin. Lämpötilan säätäminen on yhtä vaivatonta kuin perinteisten hanojen kanssa. Hana sulkeutuu automaattisesti, kun vettä ei tarvita – esimerkiksi silloin, kun käyttäjä käsienpesun aikana lisää käsiinsä saippuaa. Vesi siis virtaa ainoastaan silloin, kun sen on tarkoituskin, ja vedenkulutus minimoidaan – tietysti ilman kosketusta.

 


Vinkki veden säästämiseksi:

Sammuta hana aina hampaita pestessäsi tai lisätessäsi suihkussa sampoota tai hoitoainetta. Sulje hana myös käsienpesun aikana käsiä saippuoidessasi. 


 

Me voimme ylpeänä kertoa, että Oras on pohjoismaiden johtava kosketusvapaiden hanojen valmistaja – toimitamme niitä myös tavallisiin koteihin! Tutustu valikoimaamme täällä.

Vesi on suojelun arvoista

Tänä vuonna aloitettiin vuoteen 2028 saakka kestävä kansainvälinen projekti “Water for sustainable development”, jonka tarkoituksena on edistää vedenkäytön kestävää kehitystä. Vesi on rakastamisen...

Suomalainen tuhlaa hampaita harjatessaan 19 litraa vettä – näillä vinkeillä vähennät vedenkulutusta helposti

Vedestä ei ole Suomessa pulaa – ainakaan toistaiseksi. Kulutammekin vettä huoletta: pelkkään hampaiden pesuun kuluu keskimäärin 19 litraa puhdasta juomavettä, jos veden jättää valumaan harjaamisen...