Oraksen innovaatio Bidetta-käsisuihku kasvoi nykypäivään 07.02.2017 — Uutiset

Jo vuosikymmenten ajan suomalaisten kylpyhuoneiden vakiovarusteena on ollut Bidetta-käsisuihkulla varustettu allashana. Oraksen innovaatio Bidetta on edullinen ja tehokas tapa hoitaa paitsi henkilökohtaista hygieniaa, myös arjen siisteyttä. Oras Smart Bidetta on tuotteen etäkäytöllä toimiva nykyaikainen älytuotemalli.
– Kehitys kulkee eteenpäin, ja myös Oras Bidetta on siirtynyt nykypäivään. Olemme luoneet uuden sukupolven ratkaisun Smart Bidetan, jossa käytettävyyteen ja ekologisuuteen on tehty merkittäviä parannuksia, Oras Suomen myyntijohtaja Marko Sundholm kertoo.
Oras Smart Bidetta yhdistää suomalaisen huipputeknologian ja älykkyyden. Etäkäytettävä Smart Bidetta toimii käsisuihkun painikkeen avulla, jolloin hanaa ei tarvitse avata erikseen ja tuotteen voi asentaa pidemmän matkan päähän pesualtaasta. Hanan etäkäyttö mahdollistaa myös vähäisemmän vedenkulutuksen hanan ollessa päällä ainoastaan käytön ajan.  
Bidee-altaan alkuperä on 1600–1700-luvun Ranskassa, jossa matalalle sijoitetun vesisaavin tilalle kehitettiin vesijohtoverkkoon liitettävä allas. Ratkaisu kahdesta wc-istuimesta kylpyhuoneessa oli tilaa vievä, ja Oras innovoi 1970-luvulla Oras Bidetan – pesualtaan yhteyteen liitettävän käsisuihkun.  
Bidetasta tuli menestys, ja se on edelleen osa lähes jokaista suomalaista kotia ja julkista tilaa. Bidetta soveltuu erinomaisesti pieniin tiloihin, ja henkilökohtaisen hygienian hoitamisen lisäksi sillä on muita käyttömahdollisuuksia:


•    tehokas apu henkilökohtaisen hygienian hoitoon
•    hyvä apuri pikaiseen hiustenpesuun pesualtaassa
•    kätevä tapa huuhdella pesurätit, likaiset saavit tai kuraiset kengät ilman sotkua
•    turvallinen vauvan pesemiseen
•    helppo tapa täyttää vesiämpäri tai muu korkea astia

Helppokäyttöinen Oras Smart Bidetta
Oras Smart Bidetta on yksinkertainen käyttää. Vesihana avautuu automaattisesti suihkun seinäkiinnikkeestä nostamalla, ja vesi aktivoituu suihkuun käsisuihkun painikkeella. Käytön jälkeen hana sulkeutuu asettamalla käsisuihku takaisin seinäkiinnikkeeseen.
Smart Bidetan suihku on miellyttävän pehmeä, ja termostaatti pitää veden tasalämpöisenä pesun ajan – heti käytön alettua. Oras Smart Bidetan on muotoillut Vuoden 2014 teolliseksi muotoilijaksi valittu Kirsi Svärd.