Muistilistasi
Hae
Menu

Ympäristö ja kierrätys

Enemmän vähemmällä

Uskallamme väittää, että me Oraksella rakastamme vettä kuten jotkut ihmiset rakastavat vaikkapa kultaa. Tämän vuoksi teknologiamme perustuvat ekologisuuteen. Tämä juontaa juurensa jo vuoteen 1976, jolloin kehitimme ensimmäisen vipuhanamme, joka suunniteltiin säästämään vettä ja energiaa. Sen jälkeen, jo 1990-luvulla, Oras esitteli kosketusvapaan, eletronisen hanan Euroopan vesikalustemarkkinoille. Kunnianhimo kehittää teknologisesti kehittyneitä ja vettä säästäviä ratkaisuja muodostui Oraksen toiminnan ytimeksi, ideologiaksi, joka on siivittänyt meidät luomaan käyttäjäystävällisimpiä ja nykyaikaisimmin muotoiltuja hanoja. Jotta Sinä voisit parhaalla mahdollisella tavalla nauttia luksuksesta, jota vedeksi kutsutaan – maailman arvokkaimmasta hyödykkeestä.

Oras on loistava esimerkki siitä, miten moderni teknologia ja vihreät arvot sulautuva yhteen. Metalli- ja komposiittiteknologian lisäksi Oras on kosketusvapaiden hanojen markkinajohtaja, joka esitteli mikroprosessori-ohjatut kosketusvapaat hanat jo 1990-luvun alussa. Elektronisuus parantaa turvallisuutta, lisää älykkäitä toiminnallisia ominaisuuksia, parantaa helppokäyttöisyyttä ja hygieniaa ja säästää vettä jopa 50 % perinteisiin hanoihin verrattuna.

Kehitämme ympäristötietämystämme jatkuvan parantamisen periaatteella. Tavoitteemme on saavuttaa ”enemmän vähemmällä” tuotteidemme koko elinkaaren ajan, ja estää näin turhaa kuormitusta ympäristölle. Sekä sisäiset, että ulkoiset sidosryhmämme ovat toimintamme ytimessä ja ympäristöjärjestemät kattavat koko prosessin tuotekehityksestä jälkimarkkinointiin. Tarjoamme avoimesti luotettavaa tietoa laadusta ja ympäristönormeista.


Merkittävät investoinnit ja parhaiden olemassa olevien teknologioiden hyödyntäminen ovat välttämättömiä ympäristövaikutusten minimoimiseksi Oraksen toiminnassa käytettävissä lukuisissa valmistusprosesseissa.

Kierrätys

Koska Oras on ekologisesti vastuullinen yritys, toivomme että kaikki tuotteemme hävitetään asiankuuluvalla tavalla, kun ne ovat tulleet elinkaarensa päähän. Yksi tärkeimmistä ekologisista periaatteistamme on kaikkien materiaalien kierrätys. Materiaalit, joita ei voida kierrättää, tulee voida käyttää hyväksi energiantuotannossa.

Hanojen pääraaka-aine on messinki, jota voidaan kierrättää. Paras tapa kierrättää käytetyt tuotteet on viedä ne lähimpään metallinkeräyspisteeseen.

Tuotannossa käyttämämme muovi on pääosin kierrätyskelpoista lämpömuovia. Ainoana poikkeuksena suihkuletkut, jotka on tehty PVC-muovista. Ne tulee toimittaa kaatopaikalle.

Lähes kaikki pakkausmateriaalimme ovat kuitupohjaisia ja kierrätettäviä. Muoviosat voidaan erottaa ja käyttää hyväksi energiajätteenä.

Turvallisuustiedote Rauman asukkaille

Turvallisuustiedote Rauman asukkaille

Turvallisuustiedote Rauman asukkaille